Oho. Edellisestä blogikirjoituksesta on taas vierähtänyt tovi. Mihinköhän se aika on mennyt? ("Voi sua pientä dementikkoa, siinähän sä olet istunut koko syksyn tietokoneella ja vaan päivittänyt Facebookin etusivua uutisten toivossa" - Pieni ääni pääni sisällä.)
Lukukausi on kohta lopuillaan ja koko syksy on vierähtänyt todella nopeasti. Olen kyllä syksyn mittaan tallentanut kännykkääni lyhyitä muistiinpanoja Melbournesta ja elämisestä täällä, mutta Internetin ihmeellisen maailmaan ne eivät ennen tätä ole vielä eksyneet. Voisin kuitenkin ehkä lyhyesti kertoa - pääosin omien muistojen tallentamiseksi myöhempää fiilistelyä varten -, miten tarina jatkui Melbourneen saapumisen jälkeen.
Asuimme ensimmäisen viikon hostellissa suhteellisen lähellä Melbournen ydinkeskustaa. Allekirjoittaneella alkoi orientaatiojakso muutaman päivän päästä saapumisesta, joten Tuulin huviksi jäi etsiä meille katto, joku kiva lattia ja neljä seinää myöhempää majoittumista varten. Kaikki hostellit ja hotellit olivat buukattu täyteen lukukauden alussa, joten asunnon etsimisellä oli pieni kiire. Onneksi viikon etsiminen kuitenkin riitti ja juuri viikon lopulla saimme huoneen lähes kymmenen hengen kommuunista Prahranista. Noin kymmenen (lue: seitsemän) hengen kommuuni saattaa kuulostaa suhteellisen pahalta, mutta itse asiassa kyseinen järjestely on meille erittäin toimiva. Saimme ison omakotitalon yläkerran käyttöömme ja kämppikset ovat olleet rentoja (lue: niihin ei ole törmännyt liian usein). Samaa ei tosin voi sanoa vuokranantajasta, joka on mielenkiintoinen tyyppi (lue: täysi dorka). Kyseinen kaveri tulee kerran pari viikossa seisoskelemaan yksin kommuunimme takapihalle ja juomaan olutta. Pari tuntia pimeäntulon jälkeen ja usean tunnin tinttaamisen jälkeen - kyllä, kaveri seisoskelee ulkosalla aika pitkään - herra Valopää hyppää Saabiinsa ja hurauttaa kotiin. Selvä homma. Talo on kuitenkin persoonallinen ja huone oli valmiiksi kalustettu, joten säästimme siinä paljon aikaa ja rahaa. Joistakin asioista tosin huomaa, että talo on rakennettu brittityylille uskollisesti (lue: päin helvettiä). Itselläni ei välttämättä ainakaan ensimmäisenä tulisi mieleen pistää muun muassa pistorasioita ikkunankarmeihin...
Asunto sijaitsee mukavalla paikalla 30 minuutin sporamatkan päässä keskustasta ja RMIT:stä ja itse asiassa vasta vuokrauksen jälkeen kuulimme, että Prahran on suhteellisen fiiniä seutua. Tätä ei välttämättä huomaa asuntojen kunnosta, mutta autokanta on kyllä kohtalaisen hyvä. Tänään esimerkiksi kävelin salille ja 10 minuutin aikana näin 3 uutta Porschea, BMW M3:n avomallin, Bentleyn ja Maseratin. Perus Mercedeksen SLK:ita tai nelipakoputkisia BMW:n X5:ia ei jaksa enää edes mainita.
Kämpän löytymisen jälkeen alkoi varsinainen opiskelu. Otin neljä Business -osaston kurssia, jotka toivottavasti pystyn hyväksilukemaan tuotantotalouden sivuainemoduuliin. Kurssit ovat Business Finance, Financial Planning, International Management ja B2B Marketing. Financial Planning oli täysin tyhjä arpa: kurssilla käytiin periaatteessa sijoitusuunnittelun perusteita ja lähtötaso oli todella matalalla. Hiukan samanlainen ongelma oli myös Business Financessa, jossa ensimmäiset 7 viikkoa asiat etenivät todella hitaasti. Tentissä jaetaan kaavakokoelma, mutta silti esimerkiksi nettonykyarvon laskemiseen käytettiin aikaa seitsemän tuntia kahden viikon aikana. Seitsemän jäätävää tuntia siihen, että yhteen kaavaan sijoitetaan eri lukuja? No morjes. Jossakin vaiheessa tuli ikävä TKK:n "Noniin-tässä-on-102431-merkkiä-pitkä-kaava-swahilin-kielellä-ja-teidän-pitäis-opetella-tää-ulkoa" -opetusmetodeja. International Management oli hyvä ja mielenkiintoinen kurssi, mutta mitään mullistavaa se ei varsinaisesti tarjonnut. Kurssin pakolliset esseet olivat kuitenkin hyvää harjoitusta diplomityötä varten. Neljäs kurssi, Busines to Business Marketing, oli sitten todellista priimaa. Huikea kurssi. Markkinointi ei sinäänsä ole mitään ydinfysiikkaa, mutta luennoitsija oli huikean pätevä täti ja kurssin tehtävät olivat mielenkiintoisia.
Ensimmäiset pari viikkoa menivät opetellessa elämistä vieraassa maassa. Suurin ongelma alussa oli perusasioiden kuten parhaiten kauppojen ja kulkuvälineiden löytäminen. Mistään ei tuntunut löytyvän Prismojen tai KKK-kauppojen tasoista ruokakeidasta, joten alkuaika meni paikallista Lidliä sponsoroiden. Kun Melbourne tuli kuitenkin pikkuhiljaa tutummaksi, myös elämisen laatu parani huomattavasti.
Ennen vaihtoreissua mietin, miten hyvin paikalliseen kulttuuriin voisi puolessa vuodessa sulautua. Noh, nyt takana on yli 3 kuukautta asumista Australian "kulttuuripääkaupungissa" ja mielessä on vain yksi kysymys: mitä on paikallinen kulttuuri? Melbourne on sekasikiö. Useimmat ihmiset täällä eivät ole australialaisia vaan heidän juurensa ovat jostain muualta. Keskustassa luultavasti yli 70 % ihmisistä on aasialaistaustaisia, lähiöissä ihmiset ovat jakaantuneet muun muassa kreikkalaisiin, roomalaisiaan ja mihinlie gallialaisiin. Arkkitehtuuri kaupungissa on yhtä sekavaa kuin väestönrakennekin ja jokainen kadunpätkä on varmasti erilainen kuin viereinen. Melbournesta ei oikein tunnu löytyvän mitään, jos ei tiedä mistä etsiä. Viime lauantaina olimme esimerkiksi Tuulin opiskelukaverin 21-vuotisbileissä yhdessä clubissa, jonka sisäänkäynti oli hämärimmän sivukujan hämärimmässä nurkassa, juuri siinä roskisten takana. Oikeasti. Miten tuollaisen paikan voisi löytää ilman ohjeita? Sama koskee myös useita muitakin menomestoja ja illanviettopaikkoja. Sekavaa.
Toisaalta siinä on juuri Melbournen viehätys. Kaikki on persoonallista, sekavaa, outoa, uutta, täysin erilaista kuin muualla. Kaduilla näkee esiintyviä artisteja ja taiteilijoita harva se päivä, tyylikkäitä graffitimaalauksia löytyy joka toisen kadun kulmasta ja suurimman osan taloista on suunnitellut joukko mielenvikaisia arkkitehtejä. Kaikki on persoonallista - niin, kaikki paitsi ihmiset. Monimuotoisen kaupungin vastapainoksia melbournelaiset ovat kuin syksyinen aamupäivä Suomessa: tylsää ja harmaata. Ihmiset täällä pukeutuvat kaikki samalla tavalla. Kaikilla, siis kaikilla, tytöillä on samanlaiset mustat tossut, samanlaiset mustat housut ja samanlaiset persoonattomat takit. Jätkillä yleinen trendi tuntuu olevan pillifarkut ja saksalaistyyliset viikset. Jos suomalaisista joskus sanotaan, että he eivät yritä pukeutua mitenkään erikoisesti, niin melbournelaiset yrittävät kaikki pukeutua samalla tavalla.
Aussikulttuurista - jos Melbourne nyt sitä edustaa - tulee hiukan mieleen stereotypiat jenkeistä. Kaikki on suurta, mahtavaa ja voimakasta, mutta näin suomalaisittain ajateltuna myös todella pinnallista, tyhjää ja epäaitoa. (Jatkuu ensi numerossa)
Lukukausi on kohta lopuillaan ja koko syksy on vierähtänyt todella nopeasti. Olen kyllä syksyn mittaan tallentanut kännykkääni lyhyitä muistiinpanoja Melbournesta ja elämisestä täällä, mutta Internetin ihmeellisen maailmaan ne eivät ennen tätä ole vielä eksyneet. Voisin kuitenkin ehkä lyhyesti kertoa - pääosin omien muistojen tallentamiseksi myöhempää fiilistelyä varten -, miten tarina jatkui Melbourneen saapumisen jälkeen.
Asuimme ensimmäisen viikon hostellissa suhteellisen lähellä Melbournen ydinkeskustaa. Allekirjoittaneella alkoi orientaatiojakso muutaman päivän päästä saapumisesta, joten Tuulin huviksi jäi etsiä meille katto, joku kiva lattia ja neljä seinää myöhempää majoittumista varten. Kaikki hostellit ja hotellit olivat buukattu täyteen lukukauden alussa, joten asunnon etsimisellä oli pieni kiire. Onneksi viikon etsiminen kuitenkin riitti ja juuri viikon lopulla saimme huoneen lähes kymmenen hengen kommuunista Prahranista. Noin kymmenen (lue: seitsemän) hengen kommuuni saattaa kuulostaa suhteellisen pahalta, mutta itse asiassa kyseinen järjestely on meille erittäin toimiva. Saimme ison omakotitalon yläkerran käyttöömme ja kämppikset ovat olleet rentoja (lue: niihin ei ole törmännyt liian usein). Samaa ei tosin voi sanoa vuokranantajasta, joka on mielenkiintoinen tyyppi (lue: täysi dorka). Kyseinen kaveri tulee kerran pari viikossa seisoskelemaan yksin kommuunimme takapihalle ja juomaan olutta. Pari tuntia pimeäntulon jälkeen ja usean tunnin tinttaamisen jälkeen - kyllä, kaveri seisoskelee ulkosalla aika pitkään - herra Valopää hyppää Saabiinsa ja hurauttaa kotiin. Selvä homma. Talo on kuitenkin persoonallinen ja huone oli valmiiksi kalustettu, joten säästimme siinä paljon aikaa ja rahaa. Joistakin asioista tosin huomaa, että talo on rakennettu brittityylille uskollisesti (lue: päin helvettiä). Itselläni ei välttämättä ainakaan ensimmäisenä tulisi mieleen pistää muun muassa pistorasioita ikkunankarmeihin...
Asunto sijaitsee mukavalla paikalla 30 minuutin sporamatkan päässä keskustasta ja RMIT:stä ja itse asiassa vasta vuokrauksen jälkeen kuulimme, että Prahran on suhteellisen fiiniä seutua. Tätä ei välttämättä huomaa asuntojen kunnosta, mutta autokanta on kyllä kohtalaisen hyvä. Tänään esimerkiksi kävelin salille ja 10 minuutin aikana näin 3 uutta Porschea, BMW M3:n avomallin, Bentleyn ja Maseratin. Perus Mercedeksen SLK:ita tai nelipakoputkisia BMW:n X5:ia ei jaksa enää edes mainita.
Kämpän löytymisen jälkeen alkoi varsinainen opiskelu. Otin neljä Business -osaston kurssia, jotka toivottavasti pystyn hyväksilukemaan tuotantotalouden sivuainemoduuliin. Kurssit ovat Business Finance, Financial Planning, International Management ja B2B Marketing. Financial Planning oli täysin tyhjä arpa: kurssilla käytiin periaatteessa sijoitusuunnittelun perusteita ja lähtötaso oli todella matalalla. Hiukan samanlainen ongelma oli myös Business Financessa, jossa ensimmäiset 7 viikkoa asiat etenivät todella hitaasti. Tentissä jaetaan kaavakokoelma, mutta silti esimerkiksi nettonykyarvon laskemiseen käytettiin aikaa seitsemän tuntia kahden viikon aikana. Seitsemän jäätävää tuntia siihen, että yhteen kaavaan sijoitetaan eri lukuja? No morjes. Jossakin vaiheessa tuli ikävä TKK:n "Noniin-tässä-on-102431-merkkiä-pitkä-kaava-swahilin-kielellä-ja-teidän-pitäis-opetella-tää-ulkoa" -opetusmetodeja. International Management oli hyvä ja mielenkiintoinen kurssi, mutta mitään mullistavaa se ei varsinaisesti tarjonnut. Kurssin pakolliset esseet olivat kuitenkin hyvää harjoitusta diplomityötä varten. Neljäs kurssi, Busines to Business Marketing, oli sitten todellista priimaa. Huikea kurssi. Markkinointi ei sinäänsä ole mitään ydinfysiikkaa, mutta luennoitsija oli huikean pätevä täti ja kurssin tehtävät olivat mielenkiintoisia.
Ensimmäiset pari viikkoa menivät opetellessa elämistä vieraassa maassa. Suurin ongelma alussa oli perusasioiden kuten parhaiten kauppojen ja kulkuvälineiden löytäminen. Mistään ei tuntunut löytyvän Prismojen tai KKK-kauppojen tasoista ruokakeidasta, joten alkuaika meni paikallista Lidliä sponsoroiden. Kun Melbourne tuli kuitenkin pikkuhiljaa tutummaksi, myös elämisen laatu parani huomattavasti.
Ennen vaihtoreissua mietin, miten hyvin paikalliseen kulttuuriin voisi puolessa vuodessa sulautua. Noh, nyt takana on yli 3 kuukautta asumista Australian "kulttuuripääkaupungissa" ja mielessä on vain yksi kysymys: mitä on paikallinen kulttuuri? Melbourne on sekasikiö. Useimmat ihmiset täällä eivät ole australialaisia vaan heidän juurensa ovat jostain muualta. Keskustassa luultavasti yli 70 % ihmisistä on aasialaistaustaisia, lähiöissä ihmiset ovat jakaantuneet muun muassa kreikkalaisiin, roomalaisiaan ja mihinlie gallialaisiin. Arkkitehtuuri kaupungissa on yhtä sekavaa kuin väestönrakennekin ja jokainen kadunpätkä on varmasti erilainen kuin viereinen. Melbournesta ei oikein tunnu löytyvän mitään, jos ei tiedä mistä etsiä. Viime lauantaina olimme esimerkiksi Tuulin opiskelukaverin 21-vuotisbileissä yhdessä clubissa, jonka sisäänkäynti oli hämärimmän sivukujan hämärimmässä nurkassa, juuri siinä roskisten takana. Oikeasti. Miten tuollaisen paikan voisi löytää ilman ohjeita? Sama koskee myös useita muitakin menomestoja ja illanviettopaikkoja. Sekavaa.
Toisaalta siinä on juuri Melbournen viehätys. Kaikki on persoonallista, sekavaa, outoa, uutta, täysin erilaista kuin muualla. Kaduilla näkee esiintyviä artisteja ja taiteilijoita harva se päivä, tyylikkäitä graffitimaalauksia löytyy joka toisen kadun kulmasta ja suurimman osan taloista on suunnitellut joukko mielenvikaisia arkkitehtejä. Kaikki on persoonallista - niin, kaikki paitsi ihmiset. Monimuotoisen kaupungin vastapainoksia melbournelaiset ovat kuin syksyinen aamupäivä Suomessa: tylsää ja harmaata. Ihmiset täällä pukeutuvat kaikki samalla tavalla. Kaikilla, siis kaikilla, tytöillä on samanlaiset mustat tossut, samanlaiset mustat housut ja samanlaiset persoonattomat takit. Jätkillä yleinen trendi tuntuu olevan pillifarkut ja saksalaistyyliset viikset. Jos suomalaisista joskus sanotaan, että he eivät yritä pukeutua mitenkään erikoisesti, niin melbournelaiset yrittävät kaikki pukeutua samalla tavalla.
Aussikulttuurista - jos Melbourne nyt sitä edustaa - tulee hiukan mieleen stereotypiat jenkeistä. Kaikki on suurta, mahtavaa ja voimakasta, mutta näin suomalaisittain ajateltuna myös todella pinnallista, tyhjää ja epäaitoa. (Jatkuu ensi numerossa)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti